Toimivia vinkkejä painonpudotukseen

painonpudotus

toimivia vinkkejä painonpudotukseen

1. Hetkinä, joina tunnet, että herkkuja on pakko saada, osta niitä totuttua pienempi määrä. Älä anna hetken halun johtaa rahojesi tuhlaamiseen turhahkoon ja suorastaan vahingolliseen asiaan. Himo lähtee, mutta tilalle tulee keholle aiheutettu vahinko  ja paha olo.

Ehkäpä seuraava tilanne on sinulle tuttu: Ostat karkkeja kolmella eurolla, joista ensimmäisellä eurolla ostetut maistuvat taivaallisilta, toisella ihan kivoilta ja kolmannella eivät enää edes ehkä niin hyviltä. Minulle tilanne on ainakin hyvin tuttu, ja tällöin aina miettiikin, että miksi niitä tuli taas ostettua niin paljon. Siispä, mikäli ostat, osta harkiten!

Ei vain siksi, että saat niistä pahan olon ja vahingoitat kehoasi, vaan myös siksi, että loput karkit jäävät lojumaan pöydällesi koetellen itsekuriasi. Kun edellisten syömisestä tullut olo helpottaa, syöt loputkin.

2. Kaupassa herkut asetellaan usein petollisella tavalla aivan kassan viereen, jolloin ne lähtevät helposti heräteostoksena mukaasi. Jos näin on käymässä, kerää kasaan koko itsekurisi voima ja sano EI! Käännä katseesi pois, maksa ostoksesi ja häivy kaupasta. Väitän, että ulko-ovelle päästyäsi et enää edes muista himoinneesi herkkuja. Näin ollet vältyt täysin turhalta ostokselta.

Toimi vastaavasti, kun näet herkunhimot herättäviä mainoksia. Tiukka EI! ja matka jatkuu – karkittomana ja terveenä.

3. Mikäli kuitenkin olet sortumaisillasi ostamaan jotakin, ota ihan pieni hetki aikaa. Vedä henkeä ja ajattele jotain aivan muuta. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, yllättävän usein käy niin, että unohdat himosi alta aikayksikön.

4. Älä huijaa itseäsi ostamaan ”vain yhden pienen patukan” tai ”vain yhden pienen pussin”. On täysin totta, että yksi pieni patukka tai pussi ei tee sinulle vahinkoa – mikäli se aidosti jää siihen yhteen. Ja saatat tietää itsekin, että harvoin se jää. Ostat yhden tänään, toisen huomenna, kolmannen ylihuomenna. Kuukaudessa se tekee 30 patukkaa, mikä on jo älytön määrä.

Oikeastaan ei ole edes olemassa ”yhtä pientä patukkaa”. Mikäli oikeasti söisit vain yhden pienen patukan, et olisi tilassa, jossa painoa täytyy pudottaa. Todennäköisesti ostamasi yksi patukka on ennemminkin viidessadas tai tuhannes patukka, jonka syöt. Eikö tässä vaiheessa olisi aika lopettaa?

Mikäli kuitenkin syöt sen, ole edes rehellinen itsellesi. Ole rehellinen, ettei se ole vain yksi pieni patukka, vaan yksi patukka lisää siihen valtavaan patukkavuoreen, jonka olet jo nauttinut.

5. Mikäli onnistut olemaan sortumatta, huomaa se ja kehu itseäsi niin vuolaasti kuin vain kehtaat! Kerro kuinka vahva olet, kuinka olet oikealla tiellä, kuinka onnistumalla nyt onnistut myöhemminkin, kuinka järkevä ja määrätietoinen olet, kuinka valitasi oli kertakaikkisen LOISTAVA. Vaikka itsensä ylivuotava kehuminen ei istu suomalaiseen mielentilaan ja tuntuu hölmöltä, tee sitä silti. Alitajuntasi rakastaa kehujen saamista ja helpottaa sekä motivoi tulevaisuudessa herkkujen vastustamista.

6. Klikkaamalla tuosta saat hieman toisenlaisia mielikuvia herkuttelusta. Ehkäpä se auttaa :) (ei herkille! :))

7. Jupe Tuomola antaa toimivia ideoita hyvinvoinnista Tsempparin tekemässä haastattelusssa.

Yksi niistä on: Opi palkitsemaan itseäsi muuten kuin herkuilla!

Esim. kampaaja, hieronta, uusi (kokoa pienempi ;>? ) paita alennusmyynneistä tai muuta vastaavaa. Nämä ovat asioita millä saat itsellesi myös vastaavan tai jopa herkuttelua paremman hyvän olon. Ja nämä eivät edes tee sinulle pahaa, kuten herkut! Toisin kuin herkut, nämä tuntuvat hyvältä paitsi tapahtumahetkellä, myös pitkään sen jälkeen!

Miksi palkata personal trainer?

  • Aloitus +

    Tsempparin kans treenaaminen on turvallisempaa.Liikkuminen väärin voi muistuttaa sinua vasta sitten kun harmia jo tullut.Tarkistuta liikkeet alan ammattilaisella ja varmista, että treenaat itseäsi terveeksi.Oikeat tekniikat on terveen ja kannattavan liikunnan avain!Kun treenaat turvallisesti pääset motivoivaan kehitys vaiheeseen.
  • Kehittävämpää +

    PT:n kanssa treenaaminen on kehittävämpää. Moni kuntoilijoista ei ole kehittynyt moniin vuosiin. Toki sellainenkin kuntoilu on parempaa kun ei kuntoilua ollenkaan. Olettaen, että edes kohta 1 on kunnossa. Kehittyäkseen on siis tiedettävä miten treenata oikein. Yksi osa oikein treenaamista on se, että se on jatkuvaa ja säännöllistä. Siitä pitää huolen kohta 3
  • Mukavampaa +

    Tsempparin kans treenaaminen on mukavampaa. Jotta se on kehittävää jatkuvaa ja säännöllistä sen on oltava KIVAA. Tsempparin tehtävä on saada liikunta myös tuntumaan kivalta. Liikuntaa voi tehdä loputtomin eri keinoin. Tsempparin tehtävä on löytää sinua miellyttävä tapa liikkua!
  • Lue koko artikkeli +

    LUE
  • 1